Maailman parhaat paintball-tiimit

Paintballista, kuten lähes kaikista muistakin urheilulajeista järjestetään erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja ja turnauksia. Yksi maailman kuuluisimmista turnausten järjestäjistä on Paintball Sports Promotions, sekä National Professional Paintball League, jotka käyvät välillä tiukkaakin vääntöä keskenään. Ammattilaistason paintball-joukkueiksi mielletään useimmiten ryhmät, jotka saavat taloudellista hyötyä sponsoreilta.

Yksi kuuluisimpia ammattilaistason joukkueita on varmasti Teksasista, Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva Houston Heat, joka viime vuonna voitti paintballin maailmancupin. Joukkueeseen kuuluu kymmenen pelaajaa, jotka asuvat nykyisin eri puolilla Amerikkaa, mutta kokoontuvat treenaamaan yhdessä aina ennen tulevia otteluita.

Tämän hetken kuumimmiksi tiimeiksi listautuvat kauden 2013 aloitusturnauksissa voittaneet venäläinen Art Chaos, jonka riveissä pelaa kahdeksan jäsentä. Joukkue on kotoisin Moskovasta ja siitä povataan tämän kauden ylivoimaista voittajaa. Lajin toinen kova nimi Polar Bears tulee niin ikään Venäjältä ja sen pelaajaluku on kymmenen. ML Kings tulee Prahasta ja koostuu 12 pelaajasta. Viimeinen vuonna 2013 Superleague-sarjaan noussut joukkue on ranskalainen yhdeksänhenkinen Camp Carnage.

Varsinaiseen paremmuusjärjestykseen tiimejä on lähes mahdoton laittaa, sillä amatööripuolelta löytyy loistavia joukkueita, jotka eivät syystä tai toisesta kuitenkaan pelaa ammattilaistasolla, eivätkä he näin ollen pääse nousemaan suuren yleisö tietoisuuteenkaan. Koska kyseessä on suhteellisen uusi ja pienen piirin laji, ei turnaus- ja kilpailutoiminta ole aivan sillä asteella, kuin vanhemmissa urheilulajeissa. Varsinkin Suomessa lajin näkyvyys on toistaiseksi pientä ja paintball-ammattilaiset yhden käden sormilla laskettavissa.